Pipoviikot
13.04.2007 - 13:50

 

Pipoviikot jatkuvat, tällä kertaa myssyviikoilla lähestyvän kevään ja kesän kunniaksi.

Myssyblogi löytyy täältä, tervetuloa mukaan!

 

Nyt jokainen pääsee itse postaamaan omat taidonnäytteensä. Toivottavasti saadaan paljon erilaisia kesälakkimalleja kasaan.

19.02.2007 - 09:08

 

Pipoviikkojen arvontapalkinto on saapunut voittajalle. Onnea vielä SatuA ja kiitos kaikille pipoilijoille mukanaolosta!

Kyllä onkin pipot olleet tarpeen viime viikkoina ja ainakin itselleni jäi muutama kiva pipomalli vähän takaraivoon muhimaan :).

 

Pianhan voi jo etsiskellä kivoja kesämyssyohjeita esille, todennäköisesti täällä palataan myssyilemään kesälakkeja, kunhan ilmat vähän lämpenee. Ira on jo luvannut lahjoittaa arvontapalkinnonkin seuraavaan skabaan.

 

08.02.2007 - 22:08

 

Lisäsin kuvasivulle yhden kuvan ja samalla tunnustan, että pipoilupalkintoa ei ole vielä postitettu.

Voi jopa olla, että lähettäminen siirtyy ensi viikkoon, mutta toivottavasti voittaja malttaa vielä jonkin aikaa odotella.

 

Ira ehdotti kesähattujen/-pipojen aikaan uutta aiheenmukaista tempausta.

Kannatustakin ehdotukselle löytyi, joten mikä ettei! Palataan asiaan, kunhan kesäisemmän päähineet ovat hieman ajankohtaisempia. Mietitään sitten lähempänä, minkämuotoinen lakittelu tempaistaan. Siinähän sitten tulisi vielä monipuolisempi kokoelma lakinmalleja ja -ohjeita.

Tällä kertaa meillä olikin aika hyvä ajoitus, nyt niitä lämpimiä pipoja taatusti tarvitaan, hrrrr.....

Pipokasta talvenjatkoa kaikille!

 

05.02.2007 - 12:25

Minäpäs tiedän, kuka voitti pipoviikkojen arvonnan!

Kuopus nosti juuri erään numeron kulhosta ja se on tietysti voittonumero. Vaan kerrotaanpas ensin tuoreimmat ilmoitetut pipot:

Krista. Pipoja:
http://toimunpipo.blogspot.com/2007/02/pipottaa.html
http://toimunpipo.blogspot.com/2007/02/pipottaa-osa-2.html
http://toimunpipo.blogspot.com/2007/02/pipottaa-osa-3.html
http://toimunpipo.blogspot.com/2007/02/pipottaa-osa-4.html
http://toimunpipo.blogspot.com/2007/02/pipottaa-osa-5.html

http://toimunpipo.blogspot.com/2007/02/pipottaa-osa-6.html
Keskoslakkeja ja muutama muu.
 
 
Kaikkien pipoiluun mukaan ilmoittautuneiden kesken arvoin siis yhden palkinnon. Mukavaa olisi ollut tietysti palkita vaikka miten monta, vähän eri sarjoista jne, mutta valitettavasti postikulut on niin suuret, että se rajoittaa postitteluhaluja :(.
 
Yksi palkinto siis lähtee ja voittaja on numero 27: SatuA, Onneks olkoon!!
 
Laittaisitko osoitetietosi mulle sähköpostiin (helminalle_4 ät hotmailpistecom) ja kerro samalla lempivärisi. Viikon sisällä uskoisin palkinnon lähtevän liikkeelle, jos ei mitään ihmeempiä tapahdu.
 
Näin sitä sitten pipoiltiin. Aika monta kymmentä pipotusta syntyi, niin kuin pitikin. Tosin en ihan näin monen kuvitellut innostuvan mukaan enkä missään tapauksessa voinut kuvitella niin suurta pipomäärää syntyväksi. Parasta näissä tempauksissa on ehkä se, että löytyy uusia mukavia blogeja ja bloggaajia, niin nytkin :).
 
Koko lista löytyy muuten täältä (toivottavasti ei kovin montaa ole tipahtanut listalta pois!) ja edellisessä postauksessa + tuolla sivupalkissa on linkit kuvasivuille.
 
Nyt on hyvä jatkaa talvea päät lämpiminä, joten kerran viel: KIITOS!
 
 
04.02.2007 - 21:50

Koska tiesin jo etukäteen, että viikonloppuna tulen olemaan melko kiireinen, en huhuillut kuvia kovin aktiivisesti. Kiva kuitenkin, että uusia kuvia on jälleen saatu tuonne eri kuvasivuille.

Olettehan huomanneet käydä katsastamassa  esimerkiksi Lasten lakkeja, Miesten myssyjä, Huovutettuja hiippojaMuitakin (pään)lämmikkeitä ja tietysti Peruspipoja eri sovellutuksina!

Jaottelu ei tosiaankaan ole mitenkään tieteellinen. Joku pipo sopisi hyvin useampaankin kategoriaan, joten niitä on sijoiteltu hyvin etätieteellisesti eri paikkoihin.

Lisääkin voin kuvia siirrellä sen mukaan, miten aika antaa myöten, joten jos teillä vielä on takataskussa kuvia tai toiveita vaikkapa jonkun muun päähineistä, vinkatkaa. Jos olen jonkun jo ilmoitetun kuvan unohtanut siirtää, siitäkin voi reippaasti ilmoittaa. Tosin jonkin verran valikoin kuvia, jotta täältä löytyisi mahdollisimman erityyppisiä pipoja kuvattuina.

Vieläkö jollain on pipo puikoilla?!

04.02.2007 - 18:16

Hhilmaa, Kalorimetri: http://hhilmaa.vuodatus.net/blog/421337

Ira, punainen lakki: http://punanetalo.vuodatus.net/blog/421360

+vielä uusia ilmoituksia:

Kanerva, siksak-myssy vauvalle
Minnie, Baby bornin pipoja: http://mhk78.vuodatus.net/blog/420108
Krista, pipoja
JohannaV, Pääkallopipo: http://www.jo-hanna.vuodatus.net/blog/421221

Lisätään sitten linkkejä, jos/kun kuvia napsitte.

+

 

Vaapukka, huovutettu myssy Tovesta:  http://www.vaa65pukka.vuodatus.net/blog/420943

Jonskulainen, piraattipipo nro 2 : http://sohvalla.vuodatus.net/blog/420907

Harmillisesti vasta nyt pääsin päivittämään pipoja, mutta tässä näitä joka tapauksessa:

 

Ira (aiemmin valmistunut) vauvan kypärämyssy:  http://punanetalo.vuodatus.net/blog/419871

Rouva Oranssi, vihreä huovutettu: http://insideout.vuodatus.net/blog/419946

Vattumato, 2 Tychusta ja Kukkabaskeri: http://vattumato.blogspot.com/2007/02/viimeiset-pipoilut-ensimmiset.html

Manteli, Pupuhattu ja Helmi-myssy: http://talpuoljokkee.blogspot.com/2007/02/ehtiikhn-pipoviikoille.html

Kuttu, Porkkanapipo:  http://tilkkutakinalla.blogspot.com/2007/02/porkkanapipo.html 

Sia, Kisupipo vauvalle:

http://kadentaidot.blogspot.com/2007/02/vauvan-kisupipo.html

Lisäksi bongasin matkan varrella mm. tällaisen:

Juuli, Retro panta:  http://heles-inki.vuodatus.net/blog/398995

 

 

Kaikenlaisia hauskoja ja toteutettavia lakkimyssykkäideoita olisi tietysti ties miten paljon, mutta aikansa kutakin. Pipoviikot päättyy siis epävirallisen virallisesti tänään ja on aika siirtyä muiden projektien pariin.

 

Tosi mukavaa, että lähditte mukaan, saatiin aika hieno kokoelma pipoja ynnä muita koottua tänne.

 

Joitakin kuvia lisäilen vielä illemmalla sekä tietysti päivitän listaa vielä ajan tasalle. 

Jos jollain on pipo hieman kesken, ilmoittakaa toki sen valmistumisesta.

 

Kuten luvattua, arvonta osallistujien kesken on myöskin tulossa. Todennäköisesti huomenna arvon tuon palkinnon ja viikon mittaan yritän postittaa sen myös eteenpäin.

 

 

KIITOS KAIKILLE PIPOILIJOILLE MUKANAOLOSTA SEKÄ HIENOISTA PIPOIDEOISTA!

 

 

03.02.2007 - 21:52

Lisäsin vielä muutamia myssyjä edelliseen postaukseen ja tuonne piposivulle.

Tässä samalla kuulutankin sitten viimeisen pipo(viikko)vuorokauden pian alkavaksi. Huomenna, sunnuntaina vielä kokoan valmistuneet pipot ja myssykät tänne samalle listalle, mutta sitten pipoblogi hiljenee ainakin jonkin verran. Siirrytään muihin projekteihin ja tempauksiin, vaikka toki pipoja varmasti valmistuu edelleenkin.

Kannattaa kyllä edelleen käydä ihastelemassa jo valmistuneita pipoja ja kehitellä niistä uusia ideoita ja versioita. Erilaisten päähineiden ohjelinkkisivuhan löytyy täältä:

 

Jos mielenkiintoisia päähineohjeita löytyy, uskon, että Uhoava Gnu mielellään kokoaa niitä edelleenkin, joten vinkatkaa ihmeessä!

 

Tässä vaiheessa minä jo puolestani kiittelen lämpimästi kaikkia pipoviikkoihin osallistuneita. Olette tehneet todella hauskoja, erilaisia, erikoisia, lämpimiä, iloisia, lystikkäitä, perinteisiä, moderneja ja ties vaikka mitä hienoja päähineitä! Mukavaa, kun tulitte mukaan pipoilemaan!

Toivottavasti pipoblogin ideoilla on käyttöä jatkossakin, vaikka varsinainen tempaus lähestyykin jo loppuaan.

Huomisen jälkeen sitten vielä lopputilitys ja arvonta.

 

03.02.2007 - 15:46

Taas on hienoja pipoja tehty. Metkaa on huomata, miten sama malli eri langalla tai väriyhdistelmällä näyttää aina ihan uudenlaiselta.  Sepähän tämän bloggailun yksi parhaista antimista on, lähes loputon ideatulva!

Tuoreimmat päähinetuotokset ovat:

Aiju, Migreenipipo 2:  http://aijunoma.vuodatus.net/blog/418566

Päivi, Keltainen perulaispipo: http://www.muffari.vuodatus.net/blog/418515

Kimalainen, Calorimetry:  http://kimalaine.vuodatus.net/blog/418688

+ Typy, pannulle Raitamyssy: http://pirouette.vuodatus.net/blog/419263

+ lavvantaiehtoon aimo saalis:

Juska, Liuta pipoja; neljän tuulen lakki, palmikkopipo, kypärälakki ja vaaleanpunainen Jussipipo: http://juskat.vuodatus.net/blog/419687

Aiju: Pojan tupsupipo: http://aijunoma.vuodatus.net/blog/419743

Aiju, Vauvalle lentäjänlakki:  http://aijunoma.vuodatus.net/blog/419751

 

02.02.2007 - 19:01

Loppusuora häämöttää, mutta pipoja syntyy edelleen. Tällä kertaa tällaisia:

Sia, Teddy-pipo lapselle:   http://kadentaidot.blogspot.com/2007/02/pipo-nro-2.html

Zallaah, 2 palmikkopipoa: http://kippurallaa.blogspot.com/2007/01/pipot.html

Sinikka, virkattu futispipo:    http://si-pe.vuodatus.net/blog/417442

Helmis, Jenga ( ja Rustika): http://helminalle.vuodatus.net/blog/416913

Tui, neulottu pipo Katia Graffitista: http://helmineule.vuodatus.net/blog/417962

Minna, Kukkapipo: http://pupupossu.vuodatus.net/blog/417862

Katja, vauvan myssy Palmasta ja Liisasta:     http://marjapuuro.vuodatus.net/blog/417967

HippulatVippulat, Vauvalle pipa palmikoiden kera: http://tsaukkis.blogspot.com/2007/02/vauvanpipa.html

 

Tämän illan aikana voi siis vielä ilmoittautua  pipoilemaan, viikonloppuna ei enää.

Uusia pipotuksia saa tietysti edelleen ilmoittaa, minkä suinkin ehtii puikotella! Mukavaa ja touhukasta viikonloppua kaikille, pipoilemisiin!!

Viikonlopun jälkeen arvotaan sitten osallistujien kesken yksi (?) pieni palkinto.

 

01.02.2007 - 20:40

Muutamana lähipäivänä Pipoviikkojen päivityksessä saattaa olla vähän tavanomaista pitempiä taukoja ja näillä latausongelmilla voi myös kuvien siirtely viivästyä jonkin verran.

Ilmoitelkaa silti valmistuneista pipoista tänne edelleen, yritän kyllä mahdollisuuksien mukaan pitää pipoviikot ajan tasalla.

 

Huomisen päivän aikana voi vielä ilmoittautua mukaan, viikonloppuna ei sitten enää uusia pipoilijoita huolita mukaan. Kenellä siis vielä on pipoiluintoa, niin hop-hop äkkiä myssyjen kimppuun!

Heikunkeikun :).

01.02.2007 - 15:46

 

Päähineitä putkahtelee yhä päivittäin, tässäpä tuoreimmat:

Maartsi,  Taistelukypärä Mondo: http://maartsi.vuodatus.net/blog/416295

Mari, 2 aikuisten Teddy-pipoa

Meemu, pipo Seiskaveikasta: http://meemu.vuodatus.net/blog/415837

 

+

Sia, Siljan Teddy-pipo:  http://kadentaidot.blogspot.com/2007/02/siljalle-pipo.html

Hhilmaa, Raitapipo  : http://hhilmaa.vuodatus.net/blog/416563

 

+ vielä torstailta:

 

Annem, Pipo Loopysta ja Nallesta: http://www.muro.vuodatus.net/blog/415902

 

Nyt on sitten aika pinnistää viimeiset pipot uunista ulos!

Sunnuntaihin asti jatkuu Pipoilu, joten sen jälkeen pipopäivitykset harvenevat.

 

Toki voidaan edelleen koota pipokuvia ja muita pipoaiheisia juttuja tänne, mutta varsinainen pipotempaus päättyy 4.2. 07.

Nyt ehtii siis ottaa vielä piposen puikoille, jos joku malli sormia syyhyttää - tai langat korissa polttelee.. :).

 

 

31.01.2007 - 14:43

 

Tammikuun viimeisiä ja lumipyrystä päätellen erittäin tarpeellisia lämmittimiä:

Matami, kypärämyssy: http://matami74.vuodatus.net/blog/414221

Kimalainen, perulaispipo nro 2. http://kimalaine.vuodatus.net/blog/414276

Lisää löytyy näiltä sivuilta:

 

SatuA, Autopipo: http://juliaerin.vuodatus.net/blog/414860

Villanne, Ässänväärä: http://www.villanne.vuodatus.net/blog/414856

Hilpi, virkattu Ihmepipo Teddystä: http://hilpi.vuodatus.net/blog/414080

 

30.01.2007 - 23:20

Päivitin vielä listaa, toivottavasti kovin montaa ei matkan varrella ole tipahtanut pois.

Huhuilkaa ihan reippaasti, jos/kun huomaatte jotain hämminkiä.

Lisäsin vähän kuviakin. Ajatus on edelleen se, että pipo- ja lakkimalleja etsiskellessä voisi saada hyviä virikkeitä ja täältä kuvien kautta pääsisi sitten kyseisen mallin toteuttajan blogiin kyselemään vaikkapa vähän lisätietoja.

Kuvien siirtely toimii meidän natisevan koneen puolesta kovin hitaasti, joten tuo kuvapuoli junnaa koko ajan vähän jäljessä. Valmistuneiden listan kautta nyt kuitenkin pääsee bongaamaan kaikki hyvät pipomallit.

 

Minnie totesi blogissaan erilaisten pipojen ja lakkien tekemisen olleen hyvä jämälankaprojekti, joten kenties täältä löytyy hyviä vinkkejä myös Lankahamstereille?

Hei taas ja iloisiin pipoilemisiin!

 

30.01.2007 - 15:51

 

Taas on lämpimiä pipoja syntynyt, näitähän tulee melkein kuin sieniä sateella:

Anne, 2. Palmikkopipo

Kaisa, Huovutettu: http://pikku-k.blogspot.com/2007/01/vhn-liian-iso-ja-vhn-liian-pieni.html

Helmis, Jengaperuspipo: http://helminalle.vuodatus.net/blog/413162

SeijaP, 2 virkattua pörröistä pipoa: http://seijap.vuodatus.net/blog/413165

Tui, Kissapipo: http://helmineule.vuodatus.net/blog/413279

Lisäystä tuli saman tien:

AnneM, Pääkallopipo: http://www.muro.vuodatus.net/blog/413234

Kanerva, Musta pipo Foxysta ja vauvan myssy:   http://kanerva.vuodatus.net/blog/413052

Katiija, ribbipipoja: http://katiija.vuodatus.net/blog/406895

Juska, Jussi-pipo ja musta Rinsessa http://juskat.vuodatus.net/blog/412864

Jonskulainen, Lettipipo Ainosta:  http://sohvalla.vuodatus.net/blog/412236

ja vielä:

Minnie, 3 päähinettä: http://mhk78.vuodatus.net/blog/413789

29.01.2007 - 15:20

Näin siis epävirallinen viimeinen Pipoiluviikko on alkanut.

Toki pipoja saa tehdä edelleenkin. Mikäs sen hauskempaa, jos pipoilu on päässyt hyvään vauhtiin. Uusia ideoita on itsellekin tullut muiden toteutuksia ihastellessa. Monta pipomallia on vielä kokeilematta ja talvea mukavasti ilmassa.

Tänne pipoblogiin päivitykset kuitenkin harvenevat ensi viikonlopun jälkeen. Helmikuussa käynnistyvät ainakin Lankahamsterit ja Project Spectrum sekä ties mitä muita tempauksia. Satunnaisesti voin silti edelleen pipojakin tänne lisäillä, riippuen vähän tilanteesta.

Mutta tämä viikko siis vielä pipoillaan, ja paljon pipoillaankin, eiks vaan!

 

Kuvista tuli vielä yksi asia mieleen. Niin ihania ja suloisia kuin lasten kuvat ovatkin, haluaisin kuitenkin olla mieluummin varovainen niiden julkistamisessa. Muutama ihastuttava tenava on tuonne kuviin päässytkin, mutta tästä lähtien toivoisin, että lasten pipojen ja myssyjen kuvissa ei lasten kasvoja näkyisi.

Voi olla, että poistan vielä kasvokuvaiset pipot tuolta jo julkaistuistakin. Jos teillä on lasten myssyistä sellaisia versioita olemassa, joista kasvot eivät näy, niin voisi vaikka vaihtaa uuden kuvan.

Ehkä olen vähän ylivarovainen tämän asian suhteen, mutta silti näin. Omissa blogeissa toki jokainen saa julkaista mitä kuvia haluaa. Toisten lasten kuvien julkaiseminen, vaikka luvallakin,  tuntuu minusta sittenkin hieman arveluttavalta.

 

Ja nyt niitä tämänpäiväisiä pipotuksia:

Terhi, Costeau-pipo: http://omatekele.vuodatus.net/blog/411445

SatuA, pikkuprinsessojen Jengapipot: http://juliaerin.vuodatus.net/blog/411203

Päivi, Miehen tupsupipo: http://www.muffari.vuodatus.net/blog/411351

SeijaP, virkattu pipo:  http://seijap.vuodatus.net/blog/411636

 

lisäystä:

 

Vaapukka, Teddy Galaxy-pipo: http://www.vaa65pukka.vuodatus.net/blog/411918

Vaapukka, Isovelipipo + asusteet:  http://www.vaa65pukka.vuodatus.net/blog/402363

Jonskulainen, Lettipipo Ainosta

 

 

+ Hilpi, Virkattu pipo Garnstudion Eskimosta: http://hilpi.vuodatus.net/blog/412321

Edit vielä.

Toivottavasti kukaan ei nyt loukkaannu tästä yksipuolisesta kuvien rajoittamisesta. Tarkoitus ei tosiaankaan ole ketään loukata. Jos näille sivuille pääsisi vain vaikkapa salasanan kautta tai jos kaikki pipoilijat lisäisivät itse omat kuvansa, asia olisi ehkä eri. Mutta koska olen tavallaan näiden kuvien julkaisija, haluan nyt toimia näin.

Ilomielin silti siirtelen edelleen kuvia, myös lasten lakeista!

Kirjoittaja
Nimi
Helmis
Kuvaus
Pipoillaan 14.1. -4.2. Myssyillään, hattuillaan ja lippistelläänkin.
Nappilaatikko

 

Voit kysyä pipoilusta myös täällä:

 

Snoopy-pohja

Tule mukaan

ilmoittautumispiste:

Nappiohje

eli miten linkität 

Vuodatuksessa bloginapin.